Posts Tagged ‘itseriittoisuus’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Säröjen sylissä

  Taiteiden yö Vaasassa tuli ja meni. Haluan tässä kiittää kaikkia Sudenmorsiamien ja Weljien esityksen tekoon vaikuttaneita ja tietysti yleisöä, jota sateesta huolimatta oli paikalla n. 500 ja Nyqvistin Ossin suoran nettilähetyksen äärellä 150. Artikkelini lopussa on pari runoa tuosta esityksestä. Kolmen viikon kuluttua esiinnymme RunoSointu -ryhmän kanssa Kummelskärin luontoasemalla Mikkelinsaarilla. Tervetuloa mukaan. Tietoa löytyy oheisesta linkistä http://www.merenkurkku.fi/juhlavuosi/tapahtumat/mikkelinsaarten-paiva/   ***   Artikkelikuvassa on näkymä ukkossään polttaman Pauanteen saunarakennuksen sisältä. Yhtenä aamuna unen ja valveen rajamailla mieleeni putkahti kaksi sanaparia: säröjen sylissä ja kohti epätäydellisyyttä! Kirjoitin nuo ilmaukset sudokulehden kanteen ja jatkoin vielä hiukan nukkumista. Olen antanut noiden sanojen pyöriä mielessäni Taiteiden yön kiireiden lomassa ja pistän aivoitukseni tähän alle. Olen myös muutaman ystävän kanssa keskustellut viimepäivinä tästä aiheesta.   ***   Nuorena olin itseriittoinen ja täydellinen. Uskoin, että minulle on kaikki mahdollista. Koko elämä aukeni edessäni onnistumisten merenä. Saisin kaiken haluamani, kun vain riittävästi ponnistelisin. Tarvitsisin siihen tietoa, tahtoa ja...

More+