Posts Tagged ‘Kauneimmat joululaulut’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Kohti joulua

Ja niin taas vuosi on vierinyt edellisestä joulun ajasta! On se niin ihmeellistä, että pitkän ja pimeän kaamoksen jälkeen koittaa valon aika. Tänä vuonna talvipäivän seisaus on 21.12. Siitä ne päivät alkavat taas pidetä ensin hitaammin ja sitten kiihtyvällä vauhdilla. Voimme siis jo vajaan viikon päästä ajatella, että ollaan menossa kohti valoisampia aikoja. Nyt jo kausi- ja jouluvalot valaisevat vähälumista maisemaa. USA:n ja Euroopan meteorologit ovat hiukan eri mieltä tulevan joulun säästä. Eurooppalaiset ovat sillä kannalla, että ensi viikon loppupuolella sateet tulevat vetenä ja "tekevät hallaa lumipeitteelle" (riemastuttava ilmaus). Amerikkalaiset ovat päätelleet, että tänne Pohjois-Eurooppaan tulee hurja määrä lunta. Saapa sitten taas nähdä. Tietysti olisi hienoa ja varsinkin Lapin matkailulle tärkeää, että lunta riittäisi. Lumi valaisisi pimeyttä mukavasti omalta osaltaan ja loisi tunnelmaa. Joulun henki ei kuitenkaan synny lumesta, vaan rauhallisesta yhdessäolosta, joulun sanomasta ja perinteistä. Kullakin perheellä ja kansalla on omat perinteensä. Sananlaskuja Olen napannut http://www.joulu.info/ sivulta jouluun liittyviä sananlaskuja....

More+