Kylmänkukkia ja kulleroita
Hei, rakas lukijani!
Harmillisen kauan kesti, että ehdin ja jaksan kirjoittaa uuden kirjoituksen näille sivuille. Elämä on joskus niin täyteläistä, että kaikki voimat menevät työstä selviämiseen.
Lopetin viime viikon perjantaina työt kasvatus- ja opetusvirastossa työpöydän ääressä ja ryhdyin viettämään lomia päivätyöstä. Syyslukukauden alussa palaan takaisin erityisluokanopettajaksi maahanmuuttajien pariin. Muutamia työpäiviä minulla toki vielä on ennen kuin ollaan elokuussa. Niin kiireisiä olivat viimeiset viikot, että menneen viikonlopun nukuin lähes päästä päähän. Nuotiolla kävimme sunnuntaina. Luonnossa tulen ääressä suhteellisuudentaju ja rauha laskeutuvat sieluun.
No, tässäpä siis selityksiä sille, miksi tämä kirjoitus on viivästynyt.
Olimme pääsiäisen jälkeisen viikon Lapissa, jossa kirjoitin edellisen juttuni Lyylistä. Siellä ollessa minua haastateltiin myös Ruotsin radion aamulähetykseen kyseisestä asiasta.
Olin ensimmäistä kertaa elämässäni turistin ominaisuudessa siellä kotikonnuilla. Toki olen matkustellut ristiin rastiin Pohjolaa, mutta nyt me olimme joitakin öitä Levillä lomaosakkeessa. Pää osin harrastimme taiteita ja kulttuuria tuolla matkalla. Vihdoinkin oli mahdollisuus viivähtää Galleria Raekalliossa Pöntsön kylässä http://www.galleriaraekallio.com/ ja Särestöniemi-museossa Kaukosessa http://www.sarestoniemenmuseo.fi/. Pallastunturin luontokeskuksessa kävimme tutustumassa vuoden luontokuviin ja ostamassa pari kirjaa. Samat luontokuvat olivat vastassa Arktikum-museossa Rovaniemellä.
Pohjoisen matkasta olisi paljon kerrottavaa: lumen puhtaudesta, Aakenuksen tien hiljaisuudesta, äitini haudasta Muonion hautausmaalla, Pepe Willbergin Panis Angelicus -tulkinnasta. Kerroon kuitenkin kylmänkukista ja kulleroista.
Galleria Raekalliossa käynti laukaisi minussa monenlaisia kotiseutuajatuksia. Itse Taiteilija istahti soittamaan mandoliinia. Hän soitti myös Leo Siirtolan säveltämän Kylmänkukkia -laulun. Laulun on sanoittanut Leena Siirtola samanaikaisesti sävellystyön kanssa. Se on ollut minulle vuosikymmeniä sellainen laulu, joka saa kyyneleet virtaamaan poskillani. Siinä on niin suurta kipeyttä, kauneutta ja kaihoa, että se pakahduttaa ja saa lapinkaipuun kasvamaan suunnattomiin mittasuhteisiin.
Sanat menevät seuraavasti:
Hiutaleet tanssivat,
aurinko sammuu,
varjoja tielläni kulkee.
Pelko on peittänyt
silmies naurun.
Kuuntelet kutsua kaukomaan.
Pohjoisen tuulia lapseni kartoit.
Toivoit tyyntä ja poutaa.
Kättäsi kurkoitit aurinkosilmin.
Onneen käskit mun johdattaa.
Helmaas lapseni kyynelsilmin
kylmän kukkia kannan.
Näinhän taaskin sen:
siivet perhojen
yöllä jäätyivät pintaan veen.
Rannan koivukaan ei nää varjoaan.
Jäälle on tuiskunnut lunta.
Katsohan lapseni tunturikoivu
selkänsä viimalle kääntää,
auringon puolelta silmuja täynnä:
kuolosta kevättä kasvattaa,
vaikka on painona juurien yllä
rakkaa, jäätä ja lunta.
Louhikon kätköistä elämän virrat
aina ruokkivat lapsiaan.
Sieltä voi löytyä laulun kultaa
kauas tuulien viedä.
Ummut ruusujen
surmaa pakkanen.
Vuokot kuihtuvat kuivuuteen.
Voithan painaa pään
rinteen jäkälään.
Suopursun tuoksu tuo unt.a
Pohjoisen tuulissa lapseni anna
juurias paasien painaa.
Sielusi pohjalta seulova virta
voi kultahippuja kuljettaa.
Pohjoisen lauluja lapseni laula,
kylmän kukkia vaali!
Huurretta tuikkivan tunturituulen
sulle lauhaksi suostutan.
Pohjanloimujen tuolta puolen
vielä lapseni laulan.
Tänne saapuisin,
kullerot laulaisin
tulvaniityille kukkimaan.
Lappiin saapuisin,
sille laulaisin,
sormin kantaisin kultaa.
http://www.youtube.com/watch?v=nJ7wei17HI0
Kylmänkukat ovat harvinaisia leinikkien sukuun kuuluvia kukkia, joita ei kasva Lapissa. Leena Siirtola tarkoittanee laulussaan jotain muuta kuin näiden kasvilajien edustajia. Wikipediasta luen, että niitä kasvaa kuitenkin isäni synnyinmaisemissa rajan takaisessa Karjalassa.
Kullerot sen sijaan ovat Lapin kasveja. Kullerot ovat myös leinikkikasveja. Ne olivat vuonna -76 41-vuotiaana kuolleelle äidilleni rakkaimpia luonnonkukkia. Itsellenikin niiden kukinta alkukesästä juhannuksen alla oli tärkeää nuoruudessani. Lapissa niitä kutsutaan myös juhannuskukiksi. Suomessa ne ovat yleisimpiä Kuusamo-Oulu linjan pohjoispuolella. Paikoin sitä tavataan myös Hämeessä ja Järvi-Suomen eteläosissa.
Kuinka ollakaan löysimme Raekallion galleriasta taulun, jossa kullerot hehkuvat ja vene odottaa (Pöntsöjärven?) rantatörmällä veden ylittämistä. Näiden kaikkien mietteitten vallassa poistuin mieheni kanssa Galleriasta. Parin päivän päästä oli aivan pakko palata ostamaan kyseinen taulu. Siihen sisältyy niin paljon: elämänhistoriaani, vanhempieni historiaa, rauhoittumisen tarvetta ja Siirtoloiden laulu ja vieläpä yksi lempirunoistani. Se on Raymond Carverin (1938-88) seuraava syvämietteinen ja pittoreski tuotos:
Hiljaiset yöt
Eräällä rannalla vaivun uneen,
toisella herään.
Liekaansa tempoo
matkaan varustettu vene.
Nyt taulu on tässä työpöytäni yläpuolella antamassa minulle voimia ja kiidättämässä ajatuksiani yhä huimempiin seikkailuihin. Taulu on kuvattuna tämän kirjoituksen päälle. Pohjanloimujen tuolta puolen äitini ihailee myös kulleroita. Isäni käsissä kukkivat kylmänkukat.
