Talven sylissä

Jäätyvä aalto

 

Tällä kertaa en heittäydy kovin filosofiseksi.

Talven selkä on taittunut eilen Heikin päivänä. Tai sitten se taittuu viimeistään Paavon päivänä 25.1. tai kynttilän päivänä 2.2. Näin uskoi vanha kansa. Vielä vanhemman kansan kalenterisauvoista voidaan lukea vanhaa vuotuista ajantietoa. mm. http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/heikin-paiva/ Viime vuosina olemme saaneet tottua kuitenkin siihen, että vuoden säät ovat ikään kuin siirtyneet eteen päin. Lumi tulee myöhemmin. Kylmin talvi on ollut usein vasta helmi-maaliskuun vaihteessa. Kesän lämpeneminen ei ole vielä juhannuksenkaan tienoilla päässyt käyntiin. (Muistutus viime toukokuulta https://www.youtube.com/watch?v=L_pxke_O9eg kts. erityisesti kohta 1:45 - 2:30) Odotettavissa on siis vielä nykyisen talven taittuminen hiukan myöhemmin. Valo sen sijaan ei petä. Vaasassa päivän pituus on tänään yli 6 tuntia. Utsjoellakin jo yli 2 tuntia. Kaamos on ainakin onnellisesti ohi koko Suomesta.

Artikkelikuvassa on näkymä Stråkavikeniltä eli Österön satamasta Vöyrin Maksmosta. Kuva on otettu pari viikkoa sitten. Samalla reissulla näimme Pöuskofjärdenillä talviverkoilla yhtä aikaa kymmenen merikotkaa. Vuotta 2018 ei ollut kulunut kuin noin 12 tuntia kun näin ensimmäisen merikotkan Alskatissa.

Talvi on kuvaajalle mielenkiintoista aikaa eikä hänen tarvitse piilottaa kameraansa synkimpinäkään kaamoksen päivinä. Luonnossa löytyy aina kuvattavaa: viistoa valoa, sinisiä hetkiä, vettä, jäätä ja lunta. Linnut pörhistelevät höyheniään kylmyydessä. Yllä olevasta kuvasta näkyy selvästi, että talvimyrskyt ovat lyöneet kivien yli ja jäätyneet niiden pinnalle. Tyrskyt, aallot ja mainingit muokkaavat talvista merinäkymää. Hienoimmillaan se on mielestäni ulompana saaristossa, kun on nähtävissä yhtä aikaa vapaata vettä, rannan jäämuodostelmia ja puhdasta valkoista lunta.

Ulos lähtiessä pitää muistaa pukeutua riittävän moneen kerrokseen, jotta jaksaa nauttia luonnon tarjoamista visuaalisista nautinnoista. Termospulloon valmistettu lämmin juotava ja pienet eväät pitkittävät nautintoa. Lyhimpien päivien kuluessa on tarpeen laittautua matkaan ajoissa, että päivän vähäiset valoisat hetket tulee hyödynnettyä maksimaalisesti. Tätä kirjoittaessani kävimme kiireisen reissun Söderfjärdenillä kuvaamassa pakkaspäivän auringonlaskua. Lämpötila -14 astetta ja hienoinen pakkasusva takasivat kauniin näkymän.

Talvipäivinä on suuri nautinto polttaa kynttilöitä tai kääriytyä peittoon lukemaan hyvää kirjallisuutta. Ilo on myös pakkaspäivänä kuunnella lumen narskumista kenkien alla. Nyt sitä lunta on riittänyt täällä Vaasassakin mukavasti joulupäivistä asti. Toivottavasti ensi viikon plussakelit ja sateet eivät sitä saa hupenemaan olemattomiin.

Olen lukenut mm. Camilla Läckbergin dekkareita. Lisäksi on mainittava Rosa Liksomin Everstinna, jonka ystäväni eräoppaan rouva A. minulle toimitti. Olipa virkistävää lukea kokonainen meänkielellä kirjoitettu kirja. Kielen myötä palasin nuoruuteni maisemiin. Voin kuvitella, että kirjan lukeminen voi olla haastavaa ihmisille, joilla ei ole kokemusta meänkielen poljennosta. Silti se kannattaa lukea. Everstinna, Annikki Kariniemi, on henkilö, jonka kautta saa tutustua historiaan moneltakin kantilta. Kirja on rujoudestaan huolimatta kaunis. Tämän kertaisen kirjoitukseni lopussa oleva runo on kirjoitettu nuoruuteni murteella, joka lähenee meänkielistä ilmaisua. Hurmeen Niemi on hitaamman lueskelun kohteena.

Minun talveeni kuuluu kahden suuren taideprojektin valmistelua. Sudenmorsiamet ja Weljet -ryhmä täyttää tänä kesänä 25 vuotta. Juhlaesityksen nimi on Elementit III Ilma. Elementtisarjan viimeinen osa Elementit IV Maa esitetään kesällä 2020. Toinen projekti tehdään RunoSointu -ryhmän kanssa. Siitä kerron tuonnempana. Plakkarissa on kolmaskin, jo valmis, joka mahdollisesti herätetään henkiin. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan kokea taiteen tekemisen riemua ja tuskaa luovien ihmisten kanssa.

Kulttuuria on tullut muutenkin harrastettua kuluttajana. Torstaina vietin Tampereen Vapriikissa koko työpäivän verkostotapaamisessa. Varasin sen päälle aikaa tutustua joihinkin näyttelyihin, jotka ehtivät sulkeutua ennen seuraavaa Vapriikin käyntiäni. Tutustuin suomalaisen punkin historiaan, postimuseon kokoelmiin ja Kadonneet kaunottaret -näyttelyyn, jossa esiteltiin Tampereelta jo hävinnyttä rakennuskantaa. Piti pyörähtää myös Tammerkoski -näyttelyssä. Rautatieasemaa kohti mennessäni koukkasin patosillalle ihailemaan ja kuvaamaan. Osittain jäätynyt putous oli hieno, Finlayson ja Tampella iltavalaistuksessa myös upeaa kaupunkimaisemaa.

Mietteet kulkivat aivan itsestään sadan vuoden takaisiin tapahtumiin Tampereella, Vaasassa ja muuallakin Suomenniemellä. Niitä on tullut viime aikoina kerrattua molemmista suunnista kirjojen ja elokuvien kautta sekä tietysti kantapaikassani istuskellessa. Se sattuu olemaan talossa, jossa Mannerheim majoittui 1918. Niistä tapahtumista ei sen enempää. Pohjanmaan museolle täytynee vielä tehdä lähipäivinä näyttelyretki http://www.pohjanmaanmuseo.fi/?main=N%C3%A4yttelyt&page=J%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit Se on jäänyt vielä näkemättä.

***

Toivotan kaikille oikein hyviä talvipäiviä seuraavien musiikkikappaleiden myötä:

Sielun Veljet Ice Crystal Ice https://www.youtube.com/watch?v=PXt53JhsCik

Miljoonasade - Silmitön talvi https://www.youtube.com/watch?v=L9qMXA7I6nU

Souvarit - Kylmän kukkia https://www.youtube.com/watch?v=nJ7wei17HI0

Souvarit - Lumiperhonen https://www.youtube.com/watch?v=onbPuy6WYZI

ja jostain syystä minua kiehtoo Kun tummat saapuu taivaaseen - Berit https://www.youtube.com/watch?v=_vvfihLzjc0

Lopuksi kuunnellaan Vivaldin Talvi https://www.youtube.com/watch?v=uC-USAB530A ja ihaillaan talvikuvia

 

***

Suon tuoksussa

mie elän.

Olen ko kisura

vailla vaa'inta

ahman käpälän

sauttamaton.

 

Pounikot kauhneimat

tavotan

mettätähtisilmänen!

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.