Posts Tagged ‘Vesa-Matti Loiri’
-
-
Alussa oli sana
ja hiljaisuus.
Tuuli kulki kallionkoloissa,
ravisteli pajua,
soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
salamat tanssivat pilvissä
ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.
Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
jota ihmiseksi kutsutaan.
Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
soluihinsa meren aaltojen valssin,
sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.
Ihminen oli kauneinta musiikkia
ja täydellisin soitin.
Hänen sielunsa loi oman laulun.
Joskus se oli tumma,
joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
Joskus ihmisen sävel särkyi,
eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.
Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
ei häntä enää ollut.
Onpa kulunut harvinaisen pitkä aika, että en ole tänne kirjoittanut. Olen taas sukellellut uupumuksen syvänteissä. Niihin vajoaminen vaan lisääntyy ikääntymisen myötä. Tässä on taas varoituksen sana kaikille vielä työelämän pyörteissä matkaaville. Pitäkää huoli riittävistä tauoista ja rauhoittumisesta. Burn outiin sairastuminen vaikuttaa koko loppu elämään. Oikein hyviä harjoituksia mielen rauhoittamiseen löytyy osoitteesta https://www.oivamieli.fi/dashboard.php Syksyisiä retkiä, Lappi Viime viikon olimme Lapissa ja Norjan vuonoilla. Matka oli raskas, mutta antoisa. Visuaalista virikettä saivat silmät. Mielen tyyneyttä löytyi luonnosta. Korvat lepäsivät rauhallisessa äänimaisemassa. Kipeästä polvestani huolimatta kävelimme rauhallisesti Kilpisjärven lähelle Tsahkalin erämaajärvelle. Siellä istuskelu ja mietiskely oli matkan huippukohta. Laavulla istuskellessa edessä näkyi Saanan etelärinne ja Jehkaksen alarinteet sekä Tsahkaljärvi ja siitä laskevan Tsahkaljoen ensimmäiset kymmenet metrit. Aivan laavun alapuolella joki laskee portaittaisena putouksena alaspäin. Putouksen kohina kuului selvästi ja voimakkaasti peittäen alleen alhaalta Kilpisjärven laaksosta muuten kuuluneet äänet. Ruska hehkui hienoja värisävyjä maisemaan. Kävelymatkan varrella näkyivät upeasti Ruotsin Duoibal-tunturit. Vilahtelipa niiden takaa myös...
More+
Edesmenneen kuvataiteilijan ja kuvaamataidon opettajan Raili Halmeen kanssa otin kerran puheeksi seuraavan: Jos on olemassa absoluuttinen sävelkorva, onko olemassa myös absoluuttisen visuaalinen silmä? Tulimme siihen tulokseen, että visuaalista kauneutta ei voi mitata samoin kuin säveliä ja ääniä. Kauneus on katsojan silmässä. Kauneuden kokemiseen vaikuttavat kunkin ihmisen kohdalla monet seikat. Olen pohtinut aihetta vuosien mittaan paljon. Olen tullut siihen tulokseen, että asioiden symboliikka ja siis piilomerkitykset vaikuttavat meille kauneuden kokemiseen. Aivan varmasti myös opittua ja muuten ympäristön tuottamaa on se, mitä näemme kauniina. Muuten ei voisi selittyä esimerkiksi 80-luvun muoti tai vaikkapa järkyttävien laatikkotalojen rakentaminen 70-luvulla samaan aikaan kun kauniita vanhoja ja taidokkaasti rakennettuja taloja purettiin. Tuohon aikaan kaikkea vanhaa haluttiin muutenkin hävittää tai työntää romukoppaan. Artikkelikuvassa on näkymä ohrapellolle kylvetyistä kukista, jotka luonnonkukkien ja tuleentuvan viljan kanssa muodostavat minulle absoluuttisen kauneuden kokemuksen. Koin suorastaan Stendhalin syndrooman, kun näin tuon pellon ensi kertaa. Stendhalin syndroomalla tarkoitetaan äkillistä jopa fyysisiä oireita...
More+
Hei! Kulunut viikko on laittanut monella tavalla miettimään aikaa ja ajattomuutta. Vuodenkierto, pääsiäinen, eduskuntavaalit, luontoretket, Notre-Damen palo, monet kohtaamiset ja muutamien ihmisten kuolema sekä erään kuoleman lähestyminen ovat antaneet perspektiiviä näille mietteille. Keskiviikkona olin ystävieni kanssa konsertissa Oravaisten kirkossa. Näin nyt toista kertaa kirkon alttaritaulun, jossa yksi Jeesuksen opetuslapsista on ilmielävä Elvis Presley. Omituista asiassa on vain se, että taulun on maalannut J.E. Lindh vuonna 1819! Pisti sekin miettimään aika-avaruutta. Tässä menneinä viikkoina olen valmistellut Huutoniemen piha-alueille pyhiinvaelluspolkua Taizé -laulujen äärellä. Se tulee olemaan auki 2.5.-16.8. Tuolla alempana musiikkivalinnoissani on myös pari laulua tuon polun varrelta. Ne auttavat mietiskelemään ja keskittymään. Artikkelikuvan olen ottanut Hailuodon Marjaniemessä viime kesänä. Sekin kuva tulee olemaan Huutoniemen pyhiinvaelluspolun varressa. Olen myös valmistellut opettajien tulevaan koulutukseen laajahkoa materiaalia majakoista ja pookeista. Siinäkin ajan kuluminen, maiseman muuttuminen ja eräiden sukujen sukupolvia jatkunut työ ovat puhutelleet minua. Esimerkiksi Söderholmit Björköstä palvelivat seitsemän sukupolven ajan luotseina samoilla paikoilla. Tämä on ainutlaatuista Suomen...
More+
Vuosipa vaihtui taas. Alkoi tämän vuosikymmenen loppulaskenta. Tänä vuonna minusta tulee herttuatar kymmenen valtiatarvuoden jälkeen. Saavutan lokakuussa 60 ikävuoden rajapyykin. Toiviomatkalla luontoa ja kulttuuria oppimassa Vuoden vaihteen vietimme kolmen ystäväni (A:n, T:n ja V:n) kanssa Espanjassa pikkukaupungissa nimeltään Guardamar del Segura. Se on 14 000 asukkaan taajama Alicanten maakunnassa. Olimme siellä luontoterapiaohjaajakoulutuksessa. Koulutukseen osallistui 9 henkeä eri maista. Syntymämaita meillä koulutettavilla oli 5: Japani, Belgia, Hollanti, Espanja ja Suomi, josta meitä oli siis neljä. Kouluttaja oli suomalainen Riitta Wahlström, jonka kurssilla suoritin luontoterapiaohjaajan koulutuksen vuonna 2010. Nyt oli aika mennä kertaamaan opittua ja parantamaan englanninkielistä sanastoa aihealueesta. Luontoterapiaohjauksessa itse luonto on terapeutti. Ohjaaja johdattaa asiakkaansa erilaisin harjoituksin luonnon terapeuttisten ainesten äärelle. Kurssi oli antoisa ja seura hyvää. Sain perspektiiviä myös siihen, miten onnekkaita olemme täällä Pohjoismaissa, kun meillä on oikeita metsiä ja monimuotoista luontoa. Japanilainen Keiko ei ollut koskaan yöpynyt metsässä ja belgialainen Ilse kertoi yöpyneensä metsässä vasta asuttuaan hetken...
More+
Kesä on aivan tässä kulmilla! Kevättä Kevään kiihkein seuraaminen on ohi. Aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat saaneet luonnon heräämään todella nopeasti. Tänä keväänä päätimme, että kirjaamme ylös, missä järjestyksessä puihin ja pensaisiin puhkeavat lehdet. Emme ehtineet aloittaa kirjaamista, kun jo hämmästykseksemme kaikkialla oli vihreää. Nyt olemme jo havainneet ensimmäiset kukat pilvikirsikoissa ja koristeomenapuissa Vaasan Vetokannaksella ja Palosaarella. Takapuistossamme kukat noihin puihin tulevat yleensä touko-kesäkuun vaihteessa. Keväästä jäi mieleen se pikkuinen Lotta eli ryhävalaan vierailu vesillämme ja merikotkahavaintojen hurja kasvu. Taidetta Ajatukset ovat jo kovasti tulevan kesän riennoissa. Taiteellisella saralla minulla on monta merkityksellistä asiaa meneillään. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla RunoSointu -ryhmämme esittää runo- ja musiikki esityksen Sydämeni joiku. Tarkemmat esiintymisajat ja paikan päivitän tähän kirjoitukseen, kunhan ne selviävät. RunoSointu -ryhmässä ovat lisäkseni Tarja Huntus ja Kirsti Rautamo. Esityken runot ja laulujen sanoitukset yhtä lukuun ottamatta ovat minun käsialaani. Laulujen sävellykset ovat meidän jokaisen esiintyjän omia hengentuotteita. Esityksessä vaellamme Lapin maisemissa. Vanhimmat runot ja sanoitukset...
More+
Maapallo on taas kiertynyt aurinkoon nähden sellaiseen asemaan, että pohjoinen pallonpuolisko on suurimman osan päivästä kallistuneena pois tuosta ihanasta emostamme, auringosta. Päivät ovat lyhyitä ja yhä lyhenevät kolmen viikon ajan. Pohjoisimmassa Suomessa aurinko ei edes nouse horisontin yläpuolelle. Täällä Vaasassa on muutamaa poikkeuksellista hetkeä lukuunottamatta oltu ilman lunta. Siksi pimeyttä on riittänyt yllin kyllin. Samaan aikaan Kilpisjärvellä lumipeite on jo harvinaisen paksu ajankohtaan nähden. Tutkin hiukan tilastoja ja huomasin, että siellä on suurin Suomessa koskaan tilastoitu lumensyvyys ollut jopa 190 cm 19.4.1997, joka on käsittämätön määrä lunta! Marraskuun vastaava lumiennätys on mitattu Inarissa 29.11.1985, jolloin lunta oli jopa 84 cm. Virallista tietoa vielä odotellaan siitä, onko Kilpisjärven lumimäärä ohittanut marraskuun tilastossa taannoisen Inarin hallussaan pitämän ennätyksen. Täällä meidän rannikollamme tuulisimmat kuukaudet sijoittuvat syksyyn ja talveen, jolloin on Mustasaaren Valassaarilla 10-16 päivää kuukaudesta yli 10 m/s tuulet. Sääennätyksiin voi käydä tutustumassa sivustolla http://ilmatieteenlaitos.fi/saaennatyksia Eino-myrsky koettiin pari viikkoa sitten varhain sunnuntaiaamulla. Tuulen voima oli suuri....
More+
Kuinka huikea voima onkaan auringolla! Sen lämpö ja paiste vaikuttaa ihmisen mieleen ja kaikkeen elolliseen luonnossa. Myös elottomat kivet varastoivat lämpöä tai kylmyyttä. Toukokuun lopussa oli monta hellepäivää ja kesä eteni aivan kohisten. Nyt ikkunani alla kukkii juhannusruusu, syreeneissä ja omenapuissa kukkiminen on jo ohi. Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kevät kesti näillä leveysasteilla vain neljä viikkoa tavanomaisen kahdeksan sijaan. Alkukesän aktiviteetit ovat olleet moninaisia ja vahvistaneet uupuneen mieltä. Toukokuun viimeisenä kokonaisena viikonloppuna olin Pyhä laulu ja tanssi -"leirillä" Alskathemmetissä, noin 15 kilometrin päässä Vaasan keskustasta meren rannalla. Lauloimme Pia Skipdahlin http://www.viriditas.fi/?page_id=40 johdolla ja tanssimme pastori Siv Jernin lämminhenkisessä ohjauksessa. Ystäväni Marianne Maans oli myös kurssilaisten joukossa ja soitti aurinkoisena vapaahetkenä viuluaan meren kimaltaessa. Linnutkin ylistivät laulullaan kaikkea kauneutta. Lauantai-iltana oli ortodoksinen akatistos luomakunnalle http://www.ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/akatistohymnit/akatistos_luomakunnalle_3.htm ja sunnuntaiaamulla puolestaan luterilainen sanajumalanpalvelus. Tapahtuma poiki vielä Äänikylvyn viime sunnuntaille. Eipä tiedä, vaikka ryhmämme jatkaisi myöhemminkin yhdessä laulamista. Sivin tanssitunneille aion näillä näkymin osallistua...
More+