Posts Tagged ‘Tove Jansson’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Kivien sielunelämää tutkimassa

Kesäkuun kokemuksia Kesäkuu hurahti ohi todella nopeasti. Säät olivat mitä mainioimmat. Mieli oli hyvä, kun uskaltautui taas tapaamaan ihmisiä ja käymään jopa parilla livekeikalla.  Joka päivä on tullut Lapinmatkan jälkeen uitua, useimpina päivinä jopa useamman kerran. Hienoin uintihetki oli erään kuuman päivän lopuksi, kun aurinko oli jo laskemassa. Katselin silmät veden pinnan tasolla auringonlaskun taivasta ja vettä ruovikon läpi. Aurinko värjäsi veden kullalla, violetilla ja sinisen sävyillä. Kyhmyjoutsenpari opetti kuutta poikastaan uimaan lähistöllä. Minulla on yksi lempiuimapaikka ja pari muuta. Useimmin käyttämäni paikka sijaitsee Vaasan Vaskiluodossa. Tuovilan uimapaikka on monttu, jonka pohjalta pulppuaa lähde. Sommarösundin uimaranta Södra Vallgrundissa on kuitenkin kaikista ihanin paikka. Kun ui "suntin" keskelle, voi ihailla ranta-aittoja molemmilla rannoilla. Voi heittäytyä kellumaan ja katsella pilviä tai merikotkan uljasta lentoa. Vaskiluodossa on sisäsaariston tunnelma, mutta Sommarösundissa on jo viitteitä ulkosaariston olemuksesta. Katajat ja kivet rannoilla ovat punaisten ranta-aittojen lisäksi todella kauniita. Kesäkuuhun on mahtunut monta mieleen jäänyttä kokemusta....

More+

Tarinoita Merenkurkusta I

Merenkurkun maailmanperintöalue viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan. www.merenkurkku.fi Olen ottanut ahkerasti osaa juhlan viettoon. Olen osallistunut retkille, ollut Majakka-lehden haastateltavana, kirjoittanut, kuvannut, käynyt pääjuhlassa ja valmistanut RunoSoinnun kanssa juhlavuoteen runo- ja musiikkiteoksen Maannousun maisemassa. Sen esitimme viime sunnuntaina Mikkelinsaarilla Kummelskärin luontoaseman tornissa. Lauantaina se esitetään teatteri Pegasoksen 20 vuotisjuhlassa. RunoSointu on Tarja Huntuksen, Kirsti Rautamon ja minun muodostama ryhmä. Toisen runokoosteeen nimeltään Merenkurkku rakkaani olemme esittäneet ex tempore Vahteran Raimon kanssa Utöllä ja ensiviikolla hiukan virallisemmin Arbetets vännerillä. Juhlavuoteen on kuulunut myös kirjoituskilpailu, johon osallistuin minäkin. Tällä kertaa kolme tarinaani eivät miellyttäneet tuomaristoa. Sijoitustani en tiedä, mutta ei se ollut ainakaan kolmen parhaan joukossa. Silti ajattelin nyt laitella ne yksi kerrallaan tänne kotisivulleni syksyn kuluessa. Ensimmäinen tulee tässä: Finngrundet - ensirakkauteni Merenkurkkuun Kun muutin Vaasaan noin 30 vuotta sitten, en aavistanut, että tämä kohoava maa ja sitä ympäröivä meri veisivät sydämeni. Vuosia olin kiinni kaupungissa ja kaikki merkittävimmät luontokokemukseni hain Lapista, vanhalta kotiseudultani. Muistan...

More+

Rakkauden kesä 2014

Yllä oleva kuva ei poikkeuksellisesti ole minun ottamani. Se on Johan Hagströmin kuva Sudenmorsiamien ja Weljien esityksestä taiteidenyönä 7.-8-8.2014. Saan hänen luvallaan julkaista tämän upean ja tunnelmallisen otoksen tässä. Kuvan oikeudet ovat valokuvaajalla, joten ethän jaa sitä missään, kiitos! Ja sitten asiaan! Kesä 2014 on ollut todella monipuolinen. Alun kylmien säiden jälkeen saimme nauttia (/kärsiä näkökulmasta riippuen) pitkistä helteistä ja sen tuomista huikeista ukkosista. Jotenkin tuli mieleen nuoruuden kesä 1973, jolloin aikaa tuntui olevan loputtomasti ja mieli oli odotuksia tulvillaan. Jälkikäteen ajatellen olin juuri sen ikäinen, että minulla oli tuolloin meneillään selvä siirtymäriitti varhaisteini-iästä nuoruuteen. Mikään ei ollut enää samoin kuin ennen. Pojat ja nuorisomusiikki alkoivat aivan eri tavalla kiinnostaa. Tuosta kesästä on nyt 40 vuotta. Huomasin lehdestä, että muistikuvani kesän säistä olivat aivan oikeita. Silloin oli viimeksi tällainen yhtä pitkä hellejakso. Edellisessä kirjoituksessani vedin yhteen senastisia kokemuksiani kesältä. Tässä palaan vielä muutamaan ja suuntaan katsettani alkaneeseen syyskauteen. Kesän lämmössä syyskaudesta...

More+