Kesä!
Kesä on mielentila, kesä on onni, kesä on loma! Ja se on nyt kypsimmillään. Tänään huomasin viljan jo alkavan tuleentua. On ollut mitä erikoisin kesäaika. Kotipihamme juhannusruusut ja syreenit olivat kolmisen viikkoa myöhässä. Toisaalta keväällä moni puutarhamme kukista aukaisi nuppunsa kovin varhain. Toissailtana ajelimme Kyrönjoen vartta pitkin Tervajoelta Kuniin ja ihailimme luonnon rehevyyttä. Yleensä tähän aikaan puissa alkaa olla väsähtäneet värit, vaan nytpä kaikki oli vielä todella ihanan vihreää. Hauskaa on, että sellaiset kasvit kukkivat yhtä aikaa, joita harvoin näkee samanaikaisessa loistossaan. Vaasassa on ollut tuulinen ja tavallista viileämpi alkukesä. Koko kesäkuun rankin yhden vuorokauden sadekertymäkin sattui Vaasaan, tähän Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Eikä siinä mitään muuten, mutta sattuipa sade juuri siksi päiväksi, kun Suviseuroihin kiiruhti porukkaa asuntoautoineen ja asuntovaunuineen. Pelloilla on vielä nytkin nähtävissä, millaista jälkeä syntyi, kun painavia kulkuneuvoja piti traktoreilla vetää paikoilleen. Minäkin kävin seuroissa tapaamassa serkkujani ja muistelemassa lapsuusajan seurakokemuksia. Onneksi minulla oli pitkävartiset kumisaappaat jaloissani. Puoleen pohkeeseen asti olin savessa tuon...
More+