-
-
Alussa oli sana
ja hiljaisuus.
Tuuli kulki kallionkoloissa,
ravisteli pajua,
soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
salamat tanssivat pilvissä
ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.
Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
jota ihmiseksi kutsutaan.
Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
soluihinsa meren aaltojen valssin,
sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.
Ihminen oli kauneinta musiikkia
ja täydellisin soitin.
Hänen sielunsa loi oman laulun.
Joskus se oli tumma,
joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
Joskus ihmisen sävel särkyi,
eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.
Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
ei häntä enää ollut.
Terveiset Södra Vallgrundista! Olemme taas kotimiehinä ystävämme tunnelmallisessa talossa. Isäntä on ajamassa joulunalusajan koiravaljakoita Lapissa ja meillä on jo tutuksi tullut tapa huolehtia täällä päässä asioista. Pekka hoitaa koiria ja minä puuhastelen omiani: lämmitän taloa, kirjoittelen, valokuvaan, luen ja katselen ikkunasta elämää lintulaudalla. Tänään vein runokirjojani Sommaröhalleniin myyntiin. Tuli aivan sellainen olo, että nyt olen jo aivan vähän vallgrundilainen. Kirjaani voi tilata osoitteesta http://www.vaylakirjat.fi/kirja-arkisto/mirjam-silven-sydameni-joiku/ ja joitakin on minulta vielä itseltänikin ostettavissa. Nyt laitettaan hirvenlihasoppa tulelle. Saa siellä muhia tuntitolkulla hellan ja tuvan lämmössä. Kohta jo ilta alkaa pimentyä ja juoksutan kynttilöitä pihalyhtyihin. Niiden valossa on mukavaa katsella tähtitaivasta, jos on pilvetöntä. Viimeyönä tähtitaivas oli upea supersumuisen päivän päätteeksi. Tähtitaivas ja upea hiljaisuus on täällä parasta tähän vuodenaikaan. Huolet jäävät kaupunkiin ja on mahdollisuus nauttia tuosta hiljaisuudestakin täysin rinnoin. Jouluvalmisteluilla ei ehdi niin paljon stressata, kun on täällä poissa kotoa. On adventin rauha! Keskiviikkoiltana olin Vaasan ortodoksikirkossa kuuntelemassa yhtä lempikuoroistani:...
More+
Helmikuiset heit! Aiemmissa kirjoituksissani väläyttelin jo, että minulla on jotain suurta mietinnän alla. Olen pitkään halunnut kirjoittaa ajatuksia luottamuksesta. Aihe on laaja ja voin kirjoittaa vain hajanaisia mietteitä siitä. Luottamusta koskeviin pohdintoihin minua ovat johtaneet maailman- ja sisäpoliittiset tapahtumat sekä työelämän kuviot ja uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden digiloikka. Jo kauan sitten meille on opetettu, että luottamus lähtee varhaislapsuudessa opitusta perusluottamuksesta tai sen puutteesta. Kun pienen lapsen tarpeet tyydytetään, hän oppii luottamaan sekä itseensä, että muihin. Jos ihminen ei voi luottaa itseensä, hän ei luota muihinkaan ja päinvastoin. Luottamuksen mukana tulee itsetunto tai sen puute. "Narsistisesti hairahtuneenkin" ihmisen takana on hyvin usein perusluottamuksen puute, joka kasvattaa kieroutuneen itsetunnon, joka puolestaan vaatii manipuloimaan ja muodostamaan me ja ne -asetelmia. Luottamus on ennen kaikkea psykologinen sopimus, joka laajenee sosioekonomiseksi. Työelämä perustuu luottamukseen. Työnantaja/esimies sopii alaisensa kanssa, että tässä ovat sinun tehtäväsi, joista saat korvauksen ja työnantajan huolenpitoa mm. työsuojelun ja työterveyden palvelujen kautta....
More+
Hyvää joulukuuta ystävät ja kylänhenkilöt! Minulla oli suurisuuntaisia suunnitelmia tämän kertaisen kirjoitukseni suhteen, mutta aihe oli niin vaativa, että joudun työstämään sitä vielä epämääräisen ajan. Sitten yhtäkkiä rakkaassa mietiskelypaikassani mieleeni pilkahti muistoja elämäni joulukalentereista. Lapsena päivät tähän aikaan vuodesta eivät tahtoneet millään kulua. Joulu tuntui olevan tavattoman kaukana. Ajan hahmottamiseen tarvittiin tietysti joulukalenteria. Lapsuuteni suurperheessä (10 lasta, vanhemmat ja apulaiset) oman luukun aukaisuvuoro tuli todella harvoin ja siksi ehkä kunkin luukun takaa löytyvää kuvaa puitiin sisarusten kanssa tarkasti. Pikkuisen kinasteltiinkin siitä, että toisten avaamien luukkujen takana tuntui aina olevan hienompa kuin oman luukun takana. Vuodesta toiseen tiesimme, mitä kuvia luukuista 6. ja 24. löytyisi: tietysti Suomen lippu ja seiminäkymä. Joinain vuosina meillä oli oikea adventtikalenteri, eli luukkuja oli enemmän, koska ensimmäisen adventin ajankohta määräsi luukkujen määrän. Nykyisin adventtikalentereita näkee harvemmin. Joulu- ja adventtikalenterit, kuten kiiltokuvatkin, olivat parhaimmillaan kimalteella koristeltuja. Lapsen mielessä kalenteria katsomalla saattoi siirtyä satujen maailmaan. Sittemmin monenlaisia kalentereita on nähty ja luukkuja...
More+
