Metsää, puita ja projekteja Olen tässä tehnyt ja tekemässä useampaa puihin tai metsiin liittyvää projektia. Aiemmin olen jo maininnut Ikimetsän kierteet, jota valmistamme yhdessä säveltäjä Petri Judinin ja kuvataiteilija Sirpa Seppelinin kanssa. Vanhusten palvelutaloihin valmistan lokakuun aluksi kokemuksellisen runoihin ja eri aisteihin perustuvan metsäkokemuksen. Sen on tilannut Vaasan kaupungin kulttuurivirasto. Kolmantena on syyskuussa tulossa Pilvilammen runopolulle Vaasan Kaupunginkirjaston projektissa kahden lauantain tapahtuma, jonka tuloksena osallistujilta pitäisi syntyä metsärunoja. Pari muutakin mahdollista metsiin liittyvää juttua on meneillään, mutta niistä kerron ehkä tuonnempana. Olin viime viikolla Poitsilan kartanossa Haminassa meditatiivisen valokuvauksen kurssilla, jonka järjesti Hiljaisuuden Ystävät (HYS!). Sää oli todella kuuma. Osalla porukasta oli suuria vaikeuksia voida nukkua, mutta Poitsilan puut olivat todella hoitavia. Tuolle paikalle ne olivat leimallisia. Siellä oli vanhoja tammia ja omenapuita ja kaikkea mahdollista. Kuumassa säässä helpotuksen toi se, että pystyi olemaan puiden alla ja menemään välillä uimaan semmoiseen pieneen Suomenlahden lahdenpohjukkaan. Oli ihanaa kellua vedessä ja katsella...
More+
Kevättervehdys! Kirjoitin tämän artikkelin nimikenttään ensin "Kiitollisuus". Juutuin heti ensimmäiseen kiitollisuuden aiheeseeni ja juttu lähti kehiytymään sen ympärille. Olen äärimmäisen kiitollinen luonnon monimuotoisuudesta. Sen tarkkaileminen ja siitä oppiminen on loputon ilon aihe. Luonnossa liikkuminen ja erityisesti rauhallinen nuotiotulilla istuskelu on minulle hyvin rakasta. Se laskee verenpainetta ja avaa aisteja. Runoissani voin välittää sanallisia kuvia kokemuksistani. Joskus tulee yllättäviä ilonpäiviä kuten viikko sitten lauantaina, jolloin näimme yhteensä 10 merikotkaa. Niistä kuusi nähtiin Svedjehamnissa. Aivan huikea revontulinäytös koettiin myös kuluneen talven aikana Söderfjärdenillä. Talven pakkaspäivien auringonlaskut olivat huikaisevan kauniita ja syysaamujen sumu kietoi kaupungin pumpuliin. Helmikuu heilahti ohi. Sen kuluessa päivittäinen valo lisääntyi . Päivät pitenivät harppauksin. Minulla oli suuri tarve seurata päivittäin auringonnousun ja auringonlaskun välisen ajan minuuttien ja tuntien lisääntymistä. Joka aamu aivan ensimmäisenä menin sen netistä tarkistamaan. On yksi sääsivusto, jota tutkimme joka päivä useita kertoja: http://www.multi.fi/~mkaipio/saa/ Sieltä löytyy aivan kaikkea merivedenkorkeuksista salamatutkaan, sadealueisiin jne. Toinen mielenkiintoinen sääsivu, jota vilkuilen silloin...
More+