Posts Tagged ‘Mercedes Sosa’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Fragmentteja näkemisestä

Aloin pohdiskella näkemistä, näkymistä ja katsomista, kun otin käteeni Dalai-laman, Desmond Tutun ja Douglas Abramsin Ilon kirjan, jonka alaotsikkona on Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä. En ole päässyt ensimmäistä kuuttakymmentä sivua pidemmälle, mutta nyt jo olen saanut mielen rakennuspuita yllin kyllin. Odotan rauhaisalla kiihkolla loppukirjaan perehtymistä. Tällä kertaa ryhdyn jakamaan hyvinkin hajanaisia mietteitä näkemisen aihepiiristä. Me toteudumme rakkauden kautta. Pienen lapsen myönteinen minäkuva saa alkusyntynsä vanhempien rakastavassa katseessa. Vauva tulee nähdyksi, hyväksytyksi ja olevaiseksi sen kautta. Me kaikki elämme vuorovaikutuksessa. Minäkuvamme rakentuu, vahvistuu tai rapautuu sen mukaan, millaiseksi vuorovaikutusilmasto ympärillämme muodostuu. Aikuinenkin tarvitsee nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Tämä selittää myös sen, miksi kaiken maailman Big Brotherit ja sielunrevittelyyn keskittyviin tosi-tv -ohjelmiin löytyy aina halukkaita. Välikausitakki -niminen poppoo teki asiasta hienon biisin jo 1978 https://www.youtube.com/watch?v=Efdn8AzOACo Meillä on kahdet silmät. Toisilla havainnoimme maailmaa ja välitämme tunteitamme sekä ajatuksiamme sanattomasti. Wikipedia kirjoittaa näkemisestä seuraavaa: Näkeminen on kyky tulkita ympäristöä sen heijastamasta näkyvästä valosta, jonka näköaisti...

More+

Myötätuntoa oppimassa

Pihallamme tepastelee pieni lokinpoika. Näimme sen ensimmäistä kertaa lauantaina. Silloin se oli vain pieni höyhenpallero, jota emo välillä lämmitti sulkiensa ja höyhentensä uumenissa. Vieläkin sen siivet ovat vasta kaksi pientä tynkämäistä uloketta, mutta kehoon on tullut jo uusia ulottuvuuksia. Artikkelikuvassa näemme sen vielä lauantaisessa olomuodossaan. Kuva on otettu hämärässä ilman jalustaa melko kaukaa, joten se on hiukan epäterävä, mutta pienokaisen hellyttävyys tulee hyvin esiin. Olemme ristineet pienen kalalokin Lenniksi ja seuraamme sen elämää kunnioittavalta etäisyydeltä. Hämmästyttävää sopeutumista sen emoilta osoittaa rauhallisuus, jolla ne suhtautuvat pihalla liikkuviin ihmisiin. Kaikkein hätäisimpänä olen nähnyt lokit, kun yön hämärissä siili lyllersi lähellä poikasen olinpaikkaa. Aiemmilta vuosilta on ollut sellaisiakin kokemuksia maapoikasten aikaan, että aikuiset linnut ovat käyttäytyneet aggressiivisesti. (Olen oppinut lintukirjoista, että molempia vanhempia kutsutaan lintumaailmassa emoiksi.) Lennin emot opettavat pienokaista etsimään ruokaa. Ne näyttävät sille, kuinka nokitaan maasta herkkuja. Kerran näimme, kuinka emo nielaisi ison pitsanreunuksen ja hetken kuluttua oksensi sen Lennille. Sen oli helpompi...

More+