Posts Tagged ‘Maria Ylipää’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Joulu joulu tullut on

Artikkelikuvassa näkyy Finngrundetia. Siellä sain aikoinaan viettää monta ikimuistoista päivää ja yötä. On talvipäivän seisauksen aika. Huomenna on päivä taas pidempi. Talvipäivän seisauksesta alkaa myös tähtitieteellinen eli astronominen talvi. Sitä kestää kevätpäiväntasaukseen asti eli ensi vuonna 20.3. Mm. http://ilmatieteenlaitos.fi/tahtitieteelliset-vuodenajat ja https://www.ursa.fi/extra/kosmos/v/vuodenajat.html Vuosi alkaa muutenkin olla lopuillaan ja tänään on Tuomas tuonut joulun tullessaan. Kansanrunousarkiston kokoelmista löytyy paljon joulun aikaan liittyviä runoja ja hokemia. http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/hokemat.htm Seuraavassa meidän tämän jouluiseen olotilaamme sopiva runo:   Tu tänne Tuomas kulta, tuo joulu tullessas. Olkikimpu kainalossas, oluttynnöri olallas. Nisukakku kämmenelläs, kynttilä pivon pohjassas. - En minä teille tule, teillä on paljon koirija. - Kyllä koirat kottaan ajan, penikaiset penkin alle. Lapsukaiset lavan alle, kissat kiukaalle killittelemään. - Jokioinen 1913   Se sopii meille oikein hyvin, koska olemme runsaat pari viikkoa hoitamassa Södra Vallgrundissa koiria. Saamme nauttia ystävämme A:n kodin ihanasta rauhasta, kun isäntä on Lapissa toisen ihmisen koiravaljakoita ajelemassa. Olemme saaneet kokea saariston rauhaa ja esimerkiksi viime yönä ihailla huikeaa tähtitaivasta,...

More+