Posts Tagged ‘Maria Muldaur’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Peittoon kääriytyneenä

Hei! Syyspäiväntasausta vietettiin hienossa säässä (ainakin täällä Vaasan seudulla) viime viikon perjantaina. Viimeistään nyt on alkanut virallisesti syyskausi. On aika kuunnella kurkien huutoa ja katsella niiden muuttoa.  On aika nauttia syksyn kuulaudesta ja taas toisaalta sumuisista päivistä. On aika katsella tähtitaivasta. On aika vaeltaa metsäpoluilla, polttaa kynttilöitä ja kääriytyä peittoon. On myös aika tehdä ihanaa pihlajanmarjahyytelöä, jota kannattaa nauttia kuumana vaniljajäätelön seuraksi. Ohjeen konjakin korvasin irkkuviskillä ja hyvää tuli. https://www.dansukker.fi/fi/resepteja/pihlajanmarjahyytelo.aspx Voit lukea Kodin Kuvalehden nettisivulta pienen jutun, jossa minua käytettiin asiantuntijana. Linkistä aukeavan jutun lopussa oleva nimeni toimii linkkinä taas näille kotisivuilleni. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/luonto-hoitaa-terveytta-ja-mielta-riittaa-etta-hengitat Kirjat ovat minulle tärkeitä syyskauden ja lähestyvän kaamosajan ystäviä. Niitä on mukavaa lukea peittoon kääriytyneenä.  Olen tänne kirjoittanut aiemminkin kirjoista http://ikariantulirumpu.fi/lokakuuta-ja-lukemista/ Carlos Ruiz Zafónilta oli tuossa kirjoituksessa monta sitaattia. Luin juuri hänen kaksi muuta kirjaansa: Taivasten vanki (Otava 2011) ja Henkien labyrintti (Otava 2017).  Nekin sijoittuvat Barcelonaan. Taas minun piti ottaa kynä avuksi, jotta saan sitaatteja talteen. Jaan ne...

More+