Posts Tagged ‘Maarit Hurmerinta’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Kiven laulu

Elokuu on jo ehtinyt lähes päätökseensä. Meille kesä on ollut monipuolinen.  Se käy ilmi jo aiemmista tänä kesänä kirjoittamistani jutuista. Norjan matkan jälkeen olimme viikon Vallgrundissa koiria hoitaen ja ympäristöstä nauttien. Kallavedellä vietimme jo toista symposiumia. Kävimme myös viimein "Salakuljettajan mökillä" Paniken Björkörenissä ja viikonlopun vietossa sukulaisten saarimökillä. Björkörenistä palatessamme pysähdyimme, että sain otettua kuvan nousevasta kuusta. Laitan sen tähän artikkelikuvaksi. Erityinen ilonaihe minulle on ollut eläkkeelle jäänti kuluvan kuun ensimmäisenä päivänä. Juhlistimme sitä purjehtimalla Raippaluodon selällä ystävämme A:n viehättävällä Fridolinalla. Tuntuu hyvältä olla ilman vastuuta koululaisista ja muita päätyövastuita. Stressitaso on laskenut tasaisesti, mutta burn outien läpi käyminen on jättänyt minut hauraaksi kohtaamaan paineita ja kiireitä. Nyt on viimein lupa kuunnella itseään ja valikoida aktiviteettinsa tarkemmin. Olemme palanneet joiksikin viikoiksi Strömsbackeniin Södra Vallgrundiin. Otamme täällä vastaan alkavan syksyn. Eilen tänne tultuani kävin vielä uimassa Sommarösundissa, mutta sää alkaa jo olla niin paljon viilentynyt, että en ole varma, jäikö se...

More+

Vihan ja rakkauden lapset

Ihmisen muisti on omituinen. Meidän talossamme tehdään ilmastointiremonttia. Miehet tulivat viime viikolla putsaamaan olohuoneen ilmastointikanavaa ja löysivät sieltä hylätyn ampiaispesän, joka oli tukkinut ilman tulon ulkoa asuntoon. Minusta se oli hyvin symbolista. Henkiset traumat ovat kuin tuo ampiaispesä. Piilossa ilmanvaihtokanavissa pesässä käy kova kuhina, joka estää ilman vaihtumisen. Kun traumoja aletaan käsitellä, ampiaiset hylkäävät pesän. Pesä pitää kuitenkin löytää ja siivota pois, että ilma vaihtuisi. Sitten laitetaan luukkuun puhdas ja toimiva suodatin. Varsinkin aktiivisessa unohtamisessa on kyse tästä. Omituista on, että samana iltana, kun ilmanvaihtoluukku oli tyhjennetty, mieleeni alkoi tulvia kadonneita muistoja. Osa niistä oli kipeitä. Sellaisia, joiden käsittelemiseen minulla ei ole ollut voimavaroja. En tuona iltana vielä tiennyt, mitä ilmastoluukusta oli löytynyt. Kun näin ilmastointifirman miehet seuraavana päivänä pihalla ja kuulin ampiaispesästä ja näin kuvankin siitä, minua jo suorastaan huvitti tilanteen symbolisuus. Samana ajankohtana toinenkin menneisyydestä tullut yhteydenotto, joka puolestaan oli myönteinen ja kaunis, sai minut todella pohtimaan ihmisen...

More+

Sydämeni joiku

Sydämeni joiku Vihdoinkin! Vuosikymmenten kirjoittamisen jälkeen minulta ilmestyy runokirja. Sen kustantaa rovaniemeläinen Väyläkirjat http://www.vaylakirjat.fi/ Voin kyllä myöntää, että en ole kovin aktiivisesti yrittänyt lähestyä kustantajia. Olen tuonut tuotoksiani esiin lähinnä muita kanavia pitkin: laulunsanoituksina, monitaiteellisina esityksinä, musikaalina ja librettona joitakin mainitakseni. Runonkulkijatkin niitä ovat lausuneet. Näiden kotisivujeni kautta ihmiset ovat myös voineet tutustua runomaailmaani. Vanhin kirjassani oleva runo on syntynyt vuonna 1974, kun olin 13-vuotias ja tuorein keväällä 2018. Viime kesänä esiinnyimme RunoSointu -ryhmän kanssa Kaustisella ja voitimme esityksellämme luontoaiheisen kilpailun juuri niillä ruonoilla ja laulunsanoituksilla, joita Sydämeni joiku -kirjastani on luettavissa. Ilman ryhmän muita jäseniä Huntuksen Tarjaa ja Rautamon Kirstiä viidellä vuosikymmenellä kirjoitetut lapinrunot eivät olisi saaneet tätä muotoa ja järjestystä. Ilman kilpailun voittoa en olisi ehkä edes saanut intoa lähettää runojani kustantajalle. Esityksessämme oli Tarjan upea äänimaisema, liikettä, teatteria, laulua, soittoa, lausuntaa ja tietysti Lappiin liittyviä tarpeistoja. Rakensimme jopa viitteellisen nuotion nokipannukahveineen. Saamelaiskäräjien kulttuurisihteeriltä tarkistin, että esityksen nimi ei...

More+

Löytöretkillä

Kevätkesää! Elämä on kuin se kaikkien muistama Marimekon Kihlatasku-vaatekappale, jossa erivärisiä taskuja riittää. Se kantaa taskuissaan yllätyksiä kuin vanhan kansan lastentarhanopettaja. Elämän mekon taskuissa on samanaikaisesti hyviä ja ikäviä löytöjä. Viime aikoina noita löytöjä on ainakin minun elämässäni ollut monenlaisia: uutta, vanhaa, sinistä, lainattua, iloa, surua, huolta ja helpotusta. Elämä on siis löytöretkeilyä. Henkisiä löytöjä teemme myös itsestämme, aina ne eivät ole miellyttäviä, toisinaan voimme olla iloisia niistä. Jaan muutaman löydön Sinun kanssasi. Artikkelikuvan löydöt ovat taannoisessa koulutuksessa (Espanjassa) metsän suomia löytöjä.   Löytö kaapin pohjalta: nuori minä   Minulla on huonekalu nimeltä Runokaappi. Sen moniin hyllyihin, laatikkoihin ja lokeroihin säilön dokumentteja elämästäni: päiväkirjoja, kirjanraakileita, runoja irtopapereilla jne. Yhtä tekstiä etsiessäni löysin tosivanhan päiväkirjani. Oikeasti se on vain musta vahakantinen vihko. Olen ollut 16 vuoden kypsässä iässä, kun olen kirjoittanut 27.2.1976 seuraavan tekstin:   "Maailman huipulla   Tuulen tuivertama vuorenhuippu on kuin paljas lapsen peppu: sileä ja kaunis.   Tuuli on...

More+

Historian siivet, muutoksen tuulet

Joskus elämässä on hetkiä, jolloin pysähtyy erityisellä tavalla miettimään mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Silloin voi tuntea historian siipien havinaa. Minulla on juuri nyt tällainen olo. Ikään kuin jokin aikakausi elämässä olisi päätöksessä ja uuden odotus täyttää mielen. Tälle ei ole mitään järjellistä selitystä. Mitään suuria muutoksia elämässäni ei juuri nyt ole meneillään. Moni pienehkö asia on saatettu päätökseen ja pimeiden marrakuisten päivien aikana on ollut mahdollisuus havaita tämä. Arjen ja kiireen keskellä meillä on harvoin aikaa huomata muutoksien hetkiä, momentumeja. Juuri nyt minä suhtaudun positiivisella jännityksellä tulevaan. Mitähän se tuokaan tullessaan? Tämä marraskuu on ollut monin tavoin raskas ja täynnä ahdistusta monelle meistä, eikä yksin pimeyden vuoksi. Useat ikävät, syvästi koskettavat uutiset ovat ravistelleet Suomea ja naapurimaita. Pimeyden keskellä ne ovat kenties ahdistaneet enemmän kuin olisi valoisampana vuodenaikana käynyt. Tapahtumien kautta on ikään kuin katsottu pimeyttä silmästä silmään. Ahdistukseen ja pelkoon ei pidä kuitenkaan jähmettyä. On mentävä eteen päin ja uskottava, että on...

More+