Posts Tagged ‘luovuus’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Luonnosta luovuuteen – e natura creativitas

Lokakuu kääntyy loppua kohden. Lokakuun tähtihetkiä ovat olleet Norrskärin reissun lisäksi mm. Mariam Sandhun musiikkiviedeon kuvaukset Jurvassa kalliolouhoksella tähtitaivaan alla https://mariamsandhu.com/ ja toissapäiväinen retki Västerön Söderskatan ikimetsään.Nuotioilta ystävien pihassa oli myös hieno kokemus. G lauloi venäläisiä romansseja alkukielellä ja säesti itseään akustisella  kitaralla. Lokakuun alkupuolella päättyi Kiven laulu -näyttelymme Black Wall Galleryssä. Kokemus oli hieno. Viemme näyttelyn marraskuuksi Kalajoelle Tapion Tuvan näyttelytiloihin. https://tapiontupa.fi/ Uusia töitäkin on lokakuussa Sirpa Seppelinin kanssa tehty, koska osa myytiin Vaasan näyttelyssä. Vaasan näyttelyn myyntituotosta lahjoitimme osan Suomen luonnonsuojeluliitolle. Näin tuimme yhdessä teosten ostajien kanssa metsien, vesien ja soiden suojelua. Runsas viikko sitten mielessäni alkoi pyöriä uusi tunnuslause itselleni. Se on "Luonnosta luovuuteen". Koska aiempi tunnuslauseeni on ollut latinankielinen, halusin saada tuosta tunnuslauseesta myös latinankielisen version. Yritin etsiä latinan lentävistä lauseista saman sisältöistä, mutta en löytänyt. Monien vaiheiden jälkeen Helsingin yliopiston latinan ja kreikan opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n käännöspalvelusta sain asiantuntevaa apua pientä korvausta vastaan. https://symposionry.wordpress.com/ Ja kas:...

More+

Luovuudesta

Heipä hei! Lunta on kerrankin yli oman tarpeen. Lunta pihalla luodessani päähäni pälkähti tämän kertaisen kirjoitukseni aihe: luovuus. Mitä ihmettä se on? Halusin ensin pohdiskella sitä omassa päässäni ja sen jälkeen vasta mennä kurkistamaan, mitä minua viisaammat ihmiset siitä sanovat. Luovuudesta Luovuus on mielestäni ihmettelyä, kyseenalaistamista, asioiden yhdistelyä ja kykyä katsoa asioita ja ilmiöitä uusista näkökulmista. Joskus se vaatii myös uskallusta ja usein (näennäisten) rajojen yli astumista. Luovuus antaa lisäarvoa arkisiin asioihin. Luovuus ei ole itseisarvo, vaan eräänlainen bonus. Ruuanlaittoa, käsitöitä, valokuvaamista ja jopa lomakkeiden laatimista voi harrastaa luovasti. Ilman luovuutta ei olisi keksitty kierähdystekniikkaa korkeushyppyyn, ilmaveiviä, moukarinheiton pyörähdyksiä tai keihäänheiton "ristiaskelia". Ei olisi keksitty taikinanjuurta, vispipuuroa, mämmiä... Luovuus on kurkottamista arjen kokemuksen tuolle puolen. Olen nähnyt lukemattomia valokuvia kauniista auringonlaskusta. Itsekin niitä olen ottanut. Kuvan tekee luovaksi ja kiinnostavaksi jokin lisä: laitapuolen kulkija tai kuvaan sopivasti sommiteltu heinäseiväs. Vaikka osaisit teknisesti korkeatasoisesti piirtää tuon saman auringonlaskun, mutta siinä ei...

More+

Mielikuvituksesta

Legenda merien synnystä   Enkelilapsista kaikkein pienin sai istua Rakkauden Valtaistuimella ja työntää sormensa Jumalan partaan. Ja Jumala hymyili niin, että kukat kumarsivat ja hedelmät soivat tiukuina puissa. Perhoset perustivat orkesterin ja linnut tanssivat balettia. Metsän eläimet keittivät mesimarjoista hilloa ja kalat pelasivat puiden kanssa pesäpalloa. Pieni enkelilapsi nukahti Jumalan syliin ja Jumala katsoi nukkuvaa lasta. Hänen silmästään tipahti yksi liikutuksen kyynel alas Maapallolle. Niin suolaiset meret saivat alkunsa ja kalliot itkivät ilosta helmapitsejään nostellen, kun lapset leikkivät metsissä ja laineet hyväilivät kallioiden lämpimiä varpaita.   Mielikuvituksesta   Löysin vanhan päiväkirjani. Sitä selatessani silmiini sattui edellä oleva Legenda merien synnystä. Olen kirjoittanut sen retriitissä Österhankmon leirikeskuksessa  marraskuussa 2013. Ilman mielikuvituksen voimaa sekin olisi jäänyt syntymättä. Tarvittiin kuitenkin hiljaisuutta ja pysähtymistä sisäiseen kuulemiseen ja ylitsekäymättömän kauneuden näkemiseen. Mielikuvituksesta on ihmiselle paljon apua ja iloa, mutta joskus myös haittaa. Jokainen meistä on varmasti saanut itsensä ja toiset peloteltua mielikuvituksen avulla. Elävässä muistissa on...

More+