Kolme retkeä yhteistyön maailmaan
Pääsiäisen jälkeinen kevät on ollut minulle tapahtumarikasta aikaa ja siksi kirjoittaminen on jäänyt väliin. Silmäleikkaus ja sen jälkitilanteet ovat vieneet osan terästä. Silti olen ehtinyt tehdä kolme erilaista mietteitä herättänyttä retkeä tai matkaa, joista kirjoitan tämän kertaiseen tervehdykseeni. Ensimmäinen noista matkoistani suuntautui hyvin kulturellissa seurassa Uumajaan, joka on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kävimme tutustumassa veistospuistoon, Kulttuurimeijeriin ja Taidemuseoon sekä saimme Uumajan kaupungin edustajalta mielenkiintoisen luennon syksyllä avattavan Vävenin rakennus- ja suunnitteluprojektista http://kulturvaven.se/ . Väven tulee olemaan mielenkiintoinen kulttuuritalo aivan Uumajan keskustassa. Rakennuskompleksissa on suuri hotelli ja Väven tulee toimimaan koko kaupungin yhteisenä olohuoneena. Rakennus on arkkitehtonisesti kiinnostava. Minulle tuli kovasti mieleen Ottawassa sijaitsevan Canadian Museum of Historyn rakennukset http://www.historymuseum.ca/cmc/exhibitions/cmc/architecture/indexe.shtml joissa kuitenkin on vielä enemmän muodon rohkeutta. Vävenissä arkkitehtonisena lähtökohtana on koivu. Uumajan uuden kulttuuritalon suunnitteluprosessi on ollut todella mielenkiintoinen. Se on osoitus yhteisöllisyydestä ja vahvasta tahtotilasta. Tulevat toimijat ja rakennussuunnittelu ovat tehneet vuosikausia hyvin tiivistä yhteistyötä: ns. ruohonjuuritaso on päässyt...
More+