Posts Tagged ‘Georg Malmsten’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Uusia kokemuksia ja vanhoja lauluja

  Elokuun alun tervehdys! Heinäkuu on ollut tapahtumarikas. Päällimmäisinä kokemuksina mieleeni tulevat Kaustisen viikko, keskustelut ystävien kanssa ja matka pohjoisille Norjan vuonoille. Kaustisen viikko oli huima kokemus. Olen ollut noilla juhlilla yli 30 kertaa, mutta nyt oli ensimmäinen mahdollisuus kokea juhlat alusta loppuun. Tämän mahdollistivat pari keikkaamme ja niistä palkkiona saatu ilmainen osallistuminen koko viikoksi. Toinen keikkamme videoitiin basistimme Jussin toimesta ja se löytyy YouTubesta linkistä https://www.youtube.com/watch?v=PES5fpqu0BY Oli mielenkiintoista osallistua erilaisiin työpajoihin mm. improvisoinnista ja itkuvirsistä. Hyvässä seurassa oli mukavaa viettää leirielämää puolijoukkueteltassa Kyllikin pihalla. Kaustisen tämän vuotinen mainoslause oli "Kesän ihanin viikko". Se vääntyi meidän suissamme muotoon "Kesän kostein viikko". Illalla tai oikeammin yöllä, kun päänsä painoi tyynyyn sai oikeasti kokea, mitä kosteus on. Tietenkin kävimme kuuntelemassa bändejä ja katsomassa mykkäelokuvaa livesäestyksellä. Kotiin tuomisina oli roppakaupalla soittointoa ja uusia nuotteja. Pohjoisen reissun aluksi menimme muutamaksi päiväksi Puolangalle pikkusiskoni luo. Isot siskot Rovaniemeltä tulivat myös mukaan. Aika kului hyvien keskustelujen...

More+

Inspiraatio

Syksy on ollut minulle monipuolinen. Sattuneesta syystä ajankäyttöni on ollut hiukan erilainen kuin tavallisesti. Olen voinut tehdä asioita omaan tahtiini. Ajan käyttöni olisi toisaalta ollut otollinen inspiraation syntymiselle toisaalta taas ei, kun kalenteri on täyttynyt määräyksistä olla tarkalla kellon lyömällä siellä ja täällä hyvin valmistautuneena. Onhan kyseessä koko tulevaisuuteni. Syytä en lähde tässä avaamaan. Kuun vaihteen jälkeen olen pikkuhiljaa ryhtynyt miettimään, mistä tänne kirjoittaisin. Aivot ovat lyöneet tyhjää. Ei ole löytynyt aihetta. Siksi halusin ryhtyä pohdiskelemaan inspiraatiota, jota olen erityisesti juuri päättyneillä Vaasan LittFesteillä  paljon miettinyt. Olen pohdiskellut, mistä kirjailijat saavat idean, ajatuksen teoksensa pohjaksi. Sanakirjan mukaan inspiraation synonyymejä ovat  innoitus,  vaikute,  innostus ja kipinä. Inspiraation sanana miellän sisään hengitykseksi, siihen että henki tulee meihin. Otamme sen sisään. Wikipedian mukaan "Inspiraatio on kristillisen teologian oppi, jonka mukaan Raamatun ovat kirjoittaneet uskovaiset, jotka ovat olleet vaikutettuna Pyhällä Hengellä. Kristillisissä kirkoissa ajatellaan yleensä Raamatun synnyn takana olevan jonkinlainen jumalallinen ohjaus, jota kutsutaan inspiraatioksi." Pyhä Henki on...

More+