Armollisuus

DSCN0279 pienennetty

 

Löysin keväällä talomme roskiksesta sinne heitetyn huonekasvin. Se vaikutti lähes elottomalta ja kuivuneelta. Siinä oli kuitenkin hiukan vihreää jäljellä. Se oli muovisessa, läpinäkyvässä kukkapurkissa, jossa oli pelkästään juuristoa, ei multaa tai haketta. Juuret tunkivat purkin pohjassa olevista aukoista ulos. Onneksi se ei ollut biojätteissä, jonne se olisi kuulunut ilman purkkia laittaa. Minua säälitti tuo kasvi ja päätin kokeilla, vieläkö se virkoaisi henkiin. Tajusin purkista, että se on jonkin sortin orkidea. Laitoin sen kotonani uuteen purkkiin, johon laitoin sekä haketta, että multaa. Vein kasvin kesäksi maalle "ulkoruokintaan". Vaikka epäilin kasvia orkideaksi, en hoitanut sitä sillä tavoin kuin orkideoita hoidetaan. Annoin sateen kastella sitä ja satunnaisesti itsekin kastelin.

Kun palasimme kaupunkiin, kasvi näytti edelleen melko nuutuneelta, mutta vihreämmältä. Jätin sen vielä joiksikin viikoiksi pihalle pergolan viereen. Elokuun lopulla nostin sen sisälle ja työnsin muutaman ravinnepuikon sen juurelle. En oikein uskonut koko aikana projektiini. En siksi meinannut uskoa silmiäni, kun syyskuun puolessa välissä siihen ilmestyivät ensimmäiset hennot kukat.  14.9.  otetussa artikkelikuvassa ovat juuri nuo tunnustelijat. Viikon kuluttua kasvissa oli jo yli 20 kukintoa ja  nyt puolentoista kuukauden jälkeen se kukkii edelleen. Kukista ja muusta kasvin olemuksesta päätellen se on jalopuikkokämmekkä eli Dendrobium Nobile.

Tämä pelastustehtävä on minulle saarna armosta, rakkaudesta ja pitkäjänteisyydestä. Armoa tai armollisuutta oli kasvin ottaminen hoivattavaksi. Rakkautta on hoivaaminen. Nyt kasvi antaa kaiken monin verroin takaisin. Pitkäjänteisyyttä on tarvittu kasvin kanssa. Välillä usko meinasi loppua kokonaan. Kuvan oikeasta reunasta näkyy varren kappale. Sellaisia, mutta harmaita oli koko ruukku täynnä keväällä.

Japanilaisilla on vanha sananlasku, joka on kulkenut mukanani jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Se menee näin: Juuri silloin, kun puut ovat paljaimmillaan, rakkaus näkee niissä tulevan kevään kauneimmillaan. Japanilaiset ajattelevat tietysti tässä kirsikkapuita ja niiden kaunista, kovasti juhlittua kukintaa.

Olen ikäni työskennellyt sellaisten oppilasryhmien parissa, joiden edistyminen vaatii pitkäjänteisyyttä, uskoa ja armollisuutta eli pedagogista rakkautta tai pedagogista optimismia. Työskentelin kahdeksan vuotta vaikeimmin vammaisten opettajana. Eräs oppilaista otti minuun katsekontaktin vasta kahdeksantena vuotena. Itku tuli... Olen työskennellyt kauan myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kanssa. Eräs tyttö on erityisesti jäänyt mieleeni. Hän oli täysin sulkeutunut, eikä millään meinannut oppia lukemaan ja kirjoittamaan eikä käyttämään suomen kieltä. Psykologisissa testeissä hän suoriutui kehitysvammaisen tasoisesti. Me lähiopettajat emme halunneet uskoa, että tytöllä olisi niin alhainen älyllinen kapasiteetti. Hänellä oli hyvin traumaattinen tausta ja uskoimme sen vaikuttavan alkuvaiheen koulunkäynnissä niin paljon, että se peitti alleen tytön todelliset mahdollisuudet. Uskoimme, annoimme aikaa ja runsaasti tukea. Nyt tyttö on tehnyt ammattiopistossa yhdistelmätutkinnon eli valmistunut samanaikaisesti ylioppilaaksi. Tällä hetkellä hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Koko ammattilukion opintojensa ajan hän jo työskenteli kaupassa (siellä hänet tapasinkin vuosien jälkeen). Hän on ollut hyvä veronmaksaja Suomen valtiolle ja Vaasan kaupungille. Hän on myös tukenut perhettään taloudellisesti ja auttanut nuorempia sisaruksiaan koulunkäynnissä.

Tuo japanilainen sanonta on saanut monenlaista sisältöä näistä erityisluokanopettajan kokemuksistani. Minusta se kertoo armosta, rakkaudesta, uskosta ja optimismista.

Itseäni kohtaan en ole aina jaksanut olla niin kovin armollinen. Olen ollut ylisuorittava perfektionisti ja kiltteydestä kipeä. Olen useimmiten siirtänyt omien tarpeitteni täyttämistä toisten ihmisten tarpeiden täyttämisen vuoksi. Olen sanonut kyllä silloin, kun olisi pitänyt sanoa ei tai ainakin pitänyt pyytää harkinta-aikaa. Armottomuus itseä kohtaan, ylisuorittaminen ja liian innostuva luonteeni ajoivat minut useisiin pitkiin sairauslomiin, loppuun palamiseen ja lopulta osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Ehkä nuo vaiheet ovat olleet siunaus minulle kovapäiselle suorittajalle, en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että näiden vaiheiden seurauksena olen joutunut hakemaan apua ja saanut sitä. Olen kuntoutuksissa ja terapiassa opetellut hidastamista, itseni kuuntelemista, jämäkkyyttä ja EIn sanomista. Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan ja oppinut sitä kautta myös armollisuutta muita kohtaan. Olen oppinut istumaan hiljaa tuijottamassa horisonttia mitääntekemättömin käsin ja aivoin. Toivoisin kovasti, että olisin osannut näitä asioita jo ennen kuin uuvuin. Toivon, että toiset olisivat viisaampia, eivätkä joutuisi kulkemaan läpi yhtä kivikkoista tietä kuin minä ja moni kaltaiseni.

Itsearmollisuuteen kuuluu olennaisesti tunteiden tunnistaminen ja niiden tarkasteleminen, omien ja toisten rajojen kunnioittaminen ja anteeksi antaminen niin itselle kuin toisillekin. Tänä syksynä olen lukenut paljon Anna-Liisa Valtavaaran kirjoja näistä aiheista. En olisi jaksanut niitä kahlata läpi silloin kun olin uupuneimmillani. Lisäksi minua on ilahduttanut pieni Ray Bennettin kirjoittama Alisuorittajan manifesti -Opas vaatimattomiin saavutuksiin ja hyvään oloon. Seuraavassa on muutamia hienoja ajatuksia kirjasta:

  • Ajattele globaalisti, alisuorita paikallisesti
  • Ponnistelu on kärsimystä
  • Suorittaminen on riippuvuutta
  • Kontrolli on harhaa
  • Riittävän hyvä on riittävän hyvä
  • Mene sieltä, missä aita on matalin
  • Elossa olosi on suurin saavutuksesi (lempimietteeni)
  • Ylisuorittaminen johtaa uupumukseen
  • Rumillakin ihmisillä on hyvää seksiä
  • "Juokse henkesi edestä" = aivotonta
  • Perhe, joka alisuorittaa yhdessä, pysyy yhdessä

Olkaamme armollisia ja pitkämielisiä itseämme ja toisiamme kohtaan, silloin saamme nähdä kukkien puhkeavan kuiviin ja hylättyihin jalo-orkideoihin.

 

***

Tulipas tästä saarna ja egotrippi...

Nyt kuunnellaan musiikkia:

Maarit- Tuuli ja taivas https://www.youtube.com/watch?v=jVFuXbrQ1SA

Mikael Saari - Myrsky (Jarkko Martikainen) https://www.youtube.com/watch?v=jHrhmxodfZk

Jarkko Martikainen - Valssi tanssitaidottomille https://www.youtube.com/watch?v=beLp_GXGNVk

Ismo Alanko Säätiö - Värityskirja  https://www.youtube.com/watch?v=XMOA-utA5Bs

Agnetha Faltskog - My Colouring Book https://www.youtube.com/watch?v=RUbttc78xe4&list=PL0SFLOuGrKA8OlPJEiNNfWW8W629mpVmC

KLEZ NOTE Project - Der Mirjambrunnen https://www.youtube.com/watch?v=XsEVvvAGgaQ

Gilbert Bécaud ET MAINTENANT  https://www.youtube.com/watch?v=hmSBAJdie7E

Nathalie Gilbert Bécaud https://www.youtube.com/watch?v=7ZwUZ3F_qQc

Hotel California - Eagles https://www.youtube.com/watch?v=S9MeTn1i72g

One of These Nights - Eagles  https://www.youtube.com/watch?v=WL4EjW93Jzk

Tuure Kilpeläinen - Eloon https://www.youtube.com/watch?v=jJeYmJqIesE (Videon sanoissa hauskoja virheitä, varmaan vääriin kuultu)

 

***

Loppurunoksi löysin tämän ainakin kaksikymmentä vuotta vanhan tekstini:

 

KUU JA MINÄ

 

Kuin sisartansa kohti

painuu puu

niin vakain, kiihkein

lyönnein sydämen

jo nousi ylle maan

tään suuri kuu.

Se kaikkeuksissaan

hopeisena hohti

ja laulut, runot

sinkos kohti

sen sielun,

joka uneksuu.

Vaan vaiti, yksin

olen hiljaa.

Ja laineen lyönnein,

sykähdyksin

oon maata,

jossa kasvaa viljaa

tuot’ hunajaista

heinää peltojen.

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.